Viime yönäkin oli taas nihkeän tarrautuva ruumis. Erinäiset nukkumaesineet ja tarpeet kuten lakana, tyyny ja peitoksi kutsuttava rätti ( oik.nimeltään pussilakana ) litskaantuivat kiinni selkänahkoihin ja aiheuttivat herätessä ja nukkuma-alustalta noustessa tunteen että jotain ylimäärästä tässä nyt on kyllä. Lakanat ja muut vermeet tuppaavat usein lähtemään sängystä mukaan aamuaskareisiin tällaisilla ukonilman houkutteluilmoilla. Mutta minäpä keksin siihen oivan ratkaisun. Niin oivan että on ihan aivo turvonnut. Huonekaluliikkeetkin innostuvat varmasti! Kaikillahan ei kumminkaan ole näitä viileään nukkumiseen tarvittavia välineitä, joten mars sellaisia ostamaan.

Eli menemme ostamaan paikallisesta narkolepsiaa edistävästä myymälästä sängyn josta kuuluu nitinän tilalla lits läts-ääniä koska siellä on vettä sisällä. Pyydetään kilttejä kotiintuojia tuomaan ostos kotiin ja sitten ruvetaan puuhiin. Viileät unet odottavat nukkujaansa jo kammarin nurkassa kun ylpeä vesisängyn ostaja rupeaa jäätävässä mielentilassa änkemään ja tunkemaan vesipatjaa pakastimeen ( tässä tapauksessa arkkupakastin ) Kirosanat kaikuvat asunnosta ja ulkosalla visertävät vesilinnut joutuvat väistelemään erinäisiä esineitä ettei vaan kolahda. Viimein hiestä ja verestä ja kyynelistä märkä ihmisraunio saa vesipatjan ehjänä pakastimeen ja eikun odottelemaan. Ilta viimein koittaa ja väsynyt setä tai täti menee pakastimelle ja kaivaa vastajäädytetyn nukkuma-alustan ja asentaa sen paikalleen. Siihen loppuu hikoilu ajattelee hän ja käy köllimään ja unta odottelemaan. Luulisi moisen idean kaikkien mieliä ja unia viilentävän. Loppui tuvasta mokomat hien katkuiset nukkumiset välleen.

Mutta, sitten koitti aamu. Ja hypotermia. Nolo loppu sikäli hienolle idealle. Tuhannet ihmiset kaivavat täristen aamuhämärissä villaisia kellareistaan ja sekavoituneissa mielentiloissaan hortoilevat kaduilla. Terveyskeskuksissa koittaa sesonkiaika ja tulostimet puskevat musteet kiehuen sairasloma-todistuksia liukuhihnalle. Pian kaikki palautuu ennalleen ja jäätyneet vesipatjat ovat muisto vain. Kukaan ei enää jaksa valittaa kuumuudesta ja hikoilusta. Auringon porottama makuuhuoneistokin tuntuu jotenkin mukavan lämpöiseltä ja jänskältä kun oikeen käy aattelemaan.  Kyllä tämä tästä vielä viilenee kunhan jaksaa hikoilla!