Tietyssä kohtaa ihmispolon elämässä tulee ahaa-elämys tai tarkemmin sanottuna lausahdus: nyt olen nähnyt kaiken. Tässä tapauksessa puhutaan kuitenkin kuulemisesta. Kaikkihan tietää millainen ääni tulee ihmisruumin rakon tyhjentämisestä. Lorinaa ja loisketta, kenties pientä ähkintääkin mikäli tuleva neste on sitkeää. Tai on taka-etu tai välirauhasongelmia, hyppelyn ääniä kun väistää omia tulevia lammikoita. Äänten lisäksi saattaa olla ujorakkoutta, mitä ei tässä pohdinnassa ole ollenkaan kyllä yhtään havaittavissa.
 
Mutta, siis nyt olen nähnyt ( kuullut ) kaiken. Istahdettiin eräänä kesäisenä iltana nauttimaan savukkeita ja kesäisiä tuoksuja ja hartaita eläinten naksuttelua ( kuten heinäsirkat ) pöllöjen huhuilua ja ties vaikka mitä ääniä nyt suomen luontoon kuulukaan. Kaiken tämän rauhaisan äänten konsertin kuitenkin katkaisi täti ( yleisimmin nainen ) ja hänen kovaääninen puhelinkeskustelu ja sen jälkeinen paikkojen tarkkailu. Puhelun päätteeksi tämä täti otti ja alkoi etsimään hiekkalaatikkoa keskellä kaupunkia. Oliko nyt liikaa pokkaa tällä henkilöttärellä häh? Puhelun aikana hän suureen ääneen ilmoitti että tule kohta tähän hakemaan, mutta käyn pissalla. Ja kyllä, rohkeus voitti. Siihen se täti sitten otti ja kyykkäsi, kaiken kansan näkyville ja silmien alle. Ilmeisesti vastakkaisen sukupuolen merkkaama alue ja kitkerä virtsan haju alkoi tätä henkilöä sapettamaan. Alkoi kuulua äänekästä puhinaa ja sitten ääni joka tulee kun neste osuu maahan. Mietintähattu syttyi siinä kohtaa miltei kirjaimellisesti palamaan ja mietittiin pitkä tovi että voihan veljet. On sillä tädillä otsaa. Ihan vieressä olisi ollut ravinteli missä aivan varmasti on käymälä ja vieläpä ei niin unisexkäymälä jos hävettää äijien seurassa pissata. Vesien laskettelun jälkeen, täti kasasi itsensä, kurkkasi puuteripeiliin, suki tukkia ja teki muut tärkeät hommat mitkä tehdään kyseisen suorituksen päätteeksi. Nämä kaikki tietenkin on vain arvailuja, koska nämä kaksi henkilöä ketkä olivat vastakkaisen kerrostalon parvekkeella keuhkoja tervailemassa, eivät tituleeraudu peepshowhenkisiksi yhtään ollenkaan. Silmien alta se jokatapauksessa kuului. Tapahtumasarjasta puuttui ainoastaan se pakollinen pusaamisen ja vähkäilyn takia räjähtänyt kaikuva ja tuskainen pieru eli kaasuvuoto. Onneksi tämä sentään jäi kokematta, siinähän olisi nimittäin mennyt henki. Jo tämä merkkailu aiheutti sellaisen myötämäkihäpeilyvirran että voihan näkemiin. Jälkitoiveena teille muut naisrodun edustajat ketkä tämän luette tai ette lue. Älkää herran nimessä tehkö niin kuin me miehet teemme ( tai siis ne tekee) vaan tehkää jotain muuta, jookosta? Älkää alkako naismerkkailijoiksi. Hyh.

Mikä on varma kevään merkki? Mieti että nilkutat kadulla, mitä näet puiden ja ruohonleikkuuseen johtavan vihertäytymisen ohella? Tietenkin suomalainen mies. Tätä kirjoitusta kirjoittava kirjoittaja kuuluu itsekin kyllä kyseiseen rotuun, mutta voinhan ylpeänä kertoa ja olla samaistumatta seuraavanlaisiin edustajiin ja miettiä moisia ihan rauhassa.
 
Kevään tullessa suomalainen mies (tässä tapauksessa puhutaan tietenkin monikosta). Suomalaismiehet alkavat heräillä, kömpiä koloistaan, haistelevat keväistä raikkautta ja tiirailevat ympärilleen. Talviunien jäljiltä on vielä hieman karkeahko olo, eikä ajatus oikein kulje kumpaakaan suuntaan, joka paikkaa kolottaa, jalkapohjia ja käsivarsia nipistelee liiallisesta väärässä asennossa nukkumisesta. Kaikin puolin siis ihan normiolo. On aika nousta ylös ja lähteä vaeltelemaan toisten samankaltaisten olentojen keskuuteen.
 
Ensin alkaa reviirien tarkkailu (kuten koiraskissatkin tekevät). Tehdään tarkat suunnitelmat ja kirjoitetaan alueet ylös. Kierrellään ja katsellaan ja tutkitaan. Ehkä hieman pyöritään ensin typerän näköisenä. Seuraavassa kohtaa tätä suomalaismies-pohdintaa alkaa itseä suunnattomasti mietityttämään että oi miksi? Mikä saa suomalaisen miehen kaupan kulmilla, puistossa, linja-autopysäkillä, lasten ulkoiluttamisalueilla, koirapuistossa tai missä vaan, avaamaan vetoketjun auki ja nätisti sanottuna kastelemaan kukkapenkkejä ja jos vähän rumasti ja kirjaimellisesti voi sanoa niin puhutaan kusaisemisesta. Onhan kyse tietenkin ihan luonnollisesta asiasta, mikä tulee kun ehkäisee nestehukkia, mutta silti. Mikä pakko on? Häh? Mikä pakko on oikeasti tehdä tarpeet sinne missä muut aivan varmasti näkevät? Ja kokeekin ehkä, kun kastelee vaikka varvakset myöhemmin siinä tai kuulee. Puistattaa aivan tämä. Sitä en siis ymmärrä. Onko se joku merkkailun tarve, reviirin valtaus, miehisyyden näyttö. Piileekö jokaisessa suomalaisessa miehessä jokin exhibitionistin jyvä vai onko se virtsaamisen suorittamisen jännittävyys yleisellä paikalla, joka tämän saa tekemään. Ehkäpä pitää merkkailla, että muut koirakset huomaavat alueen kuuluvan hälle. Tietenkin lain kourahan kyllä valvoo tätäkin toimintaa, ettei ihan minne sattua laskella laulellen vesiä, mutta se ei suomalaista miestä haittaa. Rohkeus kasvaa asteen verran ja kuomat vielä tulevat taputtamaan olkapäälle että kyllä Reijo olet kova jätkä kun virtsasi laskit lähikaupan rappuralliin, vaikka sinivalkoinen auto ajoi ihan juuri ohi ja viereisen talon asukkaitakin katseli parvekkeelta pyhää toimitustasi. Hyvä juttu ettet sakkoja saanut! Reijo on siis kova jätkä ja tästä saamastaan respektistä johtuen häntä ei hävetä ollenkaan. Pissata piti kun hätä oli kova. Näkiköhän kukaan?

Nyt kuulolla, te Eu:n päättävät elimet ja pihkaiset puupäät. Nilkuttaessani eilen kylän raitilla, koin valaistuksen. Nyt loppuivat itkut ja tekohammasten kiristelyt veromarkattomuudesta, sillä tämä, tämä idea mullistaa lakipylpyryydellään koko liikenneturvallisuuden aivan uusille ulottuvuuksille.
 
Jokainen tallaaja pukee ylleen kotoa ( tai vierailulta ) lähtiessään suuntavilkkutoppaukset olkapäihin. Ja niitä pitää sitten käyttää koska herra iso herra Eu kerta niin sanoo! Tallustellessaan kyläkaupalle, tallaaja joutuu ehkä tekemään useita vaarallisia ja äkkijyrkkiä siirtoja ja kääntymään kadulta toiselle, ylittämään tietä, kulkemaan alikulkutunnelin kautta tai vaikkapa menemään liikkeen ovesta sisään. Muista vilkku. Takanaan pököttävät tädit ja sedät ovat mielissään kun tietävät mihin edessä oleva tai vastaan tuleva on menossa, ei tule vaaratilanteita, törmäilyjä, turhia ohitusyrityksiä, mikä yleensä hävettää ja nolottaa kun kaksi toisilleen tuntematonta setää tai tätiä miettii että kumpaselta puolelta sitä tällä kertaa kiertäisi. Autoilijat tietäisivät etukäteen mahdollisen tulevan päätäajettavan kulkusuunnan ja osaisivat täten varoa että nyt se tulee suojatielle vaikka mokoma ei katsoisikaan tuleeko autoa.
 
Pamputtelijoille (Lue:poliisi) tulisi oivia, oikeesti yhteiskunnan kannalta tärkeitä lisätehtäviä puskapissareiden kytistämisen sijaan. Pamputtelijoilla olisi aina mukana donitsin ja nokkakahvimukin lisäksi hirmu hieno almanakan tapainen vihko, sinisine läpikirjoittavine kopiointipapereineen ja väkevämusteinen mainoskynä etutaskussa. Sikariporras kun päätti parkkipirkkojen leivänansaitsemislisän tapaan laittamalla provikkamarkan liikennerikesakkoihinkin, niin kyllä nyt kelpaa sakotella. Jokaisesta sakosta menee siis leivänansaitsemislisä poliisin omaan taskuun ja loput ovatkin sitten veroa. Jollainhan se on Eu:n ja valtionkin elettävä. Ambulanssin kuljettajat ja kuljettajattaret voisivat hyvällä omalla tunnolla välillä ottaa ihan lunkisti vaan ja kuunnella paikallisradiota sillä aikaa kun vilkkuva kansa muistaa vilkkua kääntyessään ja polliisisedät ja tädit vahtivat ettei tehdä rikkeitä käyttämättömyydellä. Liikenneonnettomuudet vähenevät ja maassa vallitsisi rauha ja iloinen mieli. Kaikkialla olisi seesteistä. Pian kukaan ei enää irvistele toiselle risteyksessä eikä kenenkään tarvitse heristellä nyrkkiä tai näyttää muita jo lapsena opittuja käsi tai sormimerkkejä. Liikenneympyrätkin suorastaan täyttyvät lempeistä katseista ja hymyistä. Ajatelkaapa mihin turmioon sitä ihmisparat olisivat joutuneet ilman kevyenliikenteen suuntavilkkua. Kiitos direktiivipäättäjät kun tämmöisen meille kekkasitte. Kyllä nyt kelpaa!
 

Reipasta ajatusten harmoniaa on tämä ajatus helatorstain lopettajaisista ja mikseipä muidenkin turhien pyhien uudelleen kalenterioiminen. Pyhien tuoma ikuinen ongelma ostoskeskusruuhkineen kaikkineen saataisiin oivalla tavalla poispyyhityksi pyhähamstraajien mielistä eikä tarvitsi kenenkään enää kärsiä. Ei auta vaikkapa helatorstain aattona keskiviikkona Kauniit ja Rohkeatkaan välttämään hikiruuhkaa marketin käytävillä. Pakko mennä ostoksille vaikka jännittääkin, pakko mennä sillä onhan huomenna kaupat kiinni. Oikeen koko perheen voimin mennään suhisemaan kalossit tulessa leipähyllyille varaamaan ranskanpullat heti tuoreeltaan ja lehmän tekeleitä litrakaupalla (ettei vaan lopu hyla kesken). Lihatiskin antimet viedään käsistä, tarjouskahvit melkein keitetään jo kaupassa sekä kaikki ne tuhannet turhat tuotteet mitä kukaan täysipäinen ihminen ei varmasti tarvitse juuri helatorstaina. Mutta pakko on ostaa jos vaikka sattuukin että kuitenkin tarvitsee.
 
Mutta nyt meilläpä onkin ratkaisu tähän pulmaan. Laitetaan kaikki pyhät samalle sunnuntaille. Mikäpä olisikaan hienompaa kuin juhlia joulut ja juhannukset samalla stressillä. Äidit ja isät voisivat yhdessä juhlistaa äitiyksiään ja isyyksiään, talonmiehet ja naisetkin olisivat mielissään kun ei tarvitsisi kuin kerta vuodessa veivata lippua salkoon. Pääsiäismunat voisi mutustella siinä jouluherkkujen ohessa ja virpojat saisivat joulupukin tuliaiset, virvon varvon-lallatuksen päätteeksi. Ilmapallot ja serpentiinit ja kaiken maailman pillipuhalluselementit soisivat sulassa sovussa joululaulujen keskellä. Voitaisiin yhdessä tuumin pitää koko kansan kera isot kekkerit, olisi kakkukahvitarjoilut ja suolaisen nälkäisille suolakeksejä. Ja kun kerran juhlimaan alettiin, niin pidetään samalla kaikkien kansalaisten yhteiset syntymäpäiväkarkelot. Seuraavana vuonna voitaisiin sitten muistella että olipa kivat pirskeet viime vuonna vai mitä. Kauppojen  pitäisi sulkea ovensa vain kerran vuodessa jos kyse ei ole pikkuisesta muutaman neliön ”kioskista” mikä on kuitenkin salaa kauppa. Joulurauhan julistuksen yhteydessä muisteltaisiin sodissa kaatuneet ja muut vainajat, pitkä perjantaikin menisi sukkelasti ohi ja kenenkään ei tarvitsisi paastota turhaan kun jouluna pitää kerta syödä liian. Sukulaisten luona kyläilyä pelkäilevienkään ei tarvitsisi käydä sukuloimassa kun kerran koko suku tulisi samaan paikkaan ja kuulumisten vaihto ja suvunmonistus keskustelut ja kättelyt ja muut pakolliset ”ohhoh, oletpas sinä taas sitä ja tätä” keskustelurituaalit käytäisiin yhdellä kertaa. Helppoa olisi elämä.
 
Hyvin pian kuitenkin koittaisi arki. Kaikki palaisivat levänneenä töihinsä ja muistelisivat lämmöllä yhteisiä kemuja. Kuinka Erno-vaava onkaan kasvanut vuoden aikana tai onpas se Lomperin Irma tullut vanhaksi. Sulo on pysynyt kovin nuorekkaana vaikka eläkkeellehän se kohta jo joutaa. Painojen hallitsijat aloittaisivat heti välleen ihmedieettinsä ja voisivat sitten seuraavana vuonna taas vähän narrata itseä ja purra juhlapöydän antimia. Innokkaimmat juhlijat laskevat heti maanantaista lähtien päiviä seuraaviin juhliin. Vanhanaikainen kekkerien ja pyhien ja liputtelujen kyttäys olisi taakse jäänyttä elämää. Työviikot olisivat seitsemänpäiväisiä eikä kenenkään tarvitsi stressata. Tästähän voisi alkaa aivan uusi aikakausi. Heti ja oitis,  painokoneet painamaan upouusia kalentereja ja almanakkoja, jokaiselle postitse lähettäen, vaikkapa puhelinluettelon kylkiäislahjana.