Jälleen kerran on nostettu pöydälle potra kissa, aiheesta videopeli ja sen vaikutus ihmismielen realimismismin kehittelykeskukseen ja virtualimismin ote oikeaan elämään. Aina kun jotain kamalaa tapahtuu on hyvä pysähtyä miettimään että peli se on taas sekoittanut toverin mielen ja saanut sen tarttumaan kättä pidempiin. Onhan se niin että järki siinä hajoaa kun sellaisia väkivaltaroolipelejä illat ja yöt ja päivät läpeensä pelaa hän ja niihin jää vielä kaiken lisäksi koukkuun. Jätetään nyt tässä tapauksessa moinen väkivaltailu kuitenkin oheen ettei ala vaikuttaa.

Sen sijaan pohditaan lapsille suunnattuja tv- ja videopelejä. On kaikenmaailman viiksekkäitä dinosauruksella ratsastavia putkimiehiä, lujaa juoksevia siilejä, omenia riistäviä pussimäyröjä ja banaanihimoissaan viidakoissa lymyäviä apinoja. Ajatelkaa millainen vaikutus niillä on jälkikasvulle? Niin vekkulilta kun esimerkiksi putkimiesveljekset näyttävät ja se on umpisöpöä kun ne ratsastaa dinosaurusta. Mutta taivas varjele kun tulevaisuudessa lapsella tilttaa. Hän muuttaa metsään tai viemäriin. Talloo kilpikonnia ja muita ötököitä lyttyyn, hyppii päätä kattoon rahan ansaitsemisen toivossa, riipii sieniä ja nielee ne raa’akseltaan että kasvaisi isoksi, mussuttaa naapurien kukkapenkistä kukkia ja lähtee kylille heittelemään tulipalloja, kasvattaa viikset ja alkaa pukeutua punaisiin haalareihin. Ei mieli enää vakaa putkimiehen seikkailuja seuranneena hällä. Toiset lapsirukat tykästyvät sukkelaan siilihahmoon. Leikkuuttavat siilitukan ja ostaa kunnon lenkkarit ja lähtee rötöstelemään ja juoksemaan kaduille. Varastelevat ohikulkijoilta sormukset sormista ja juoksee päin siinä toivossa että kaikki vastaantulijat muuttuisivat eläinkunnan edustajiksi. Sitten tuli omenavaras kuvioihin. Ilta hämärissä lapsoset lähtevi kylille tienaamisen ja hedelmien toivossa litistelemään pahvilaatikoita. Kaivavat repusta alkuasukas naamarin ja pelottelevat mummoja ja hyppivät niiden päälle. Naamari innostaa heidät öykkäröimään ja metelöimään. On siinä menossa leikki kaukana kun mukulat pyörähtelevät tanssiaskelia muistuttavin liikkein pahaa-aavistamattomat mummelit ja paapat katua vasten. Pahamaineinen apinan renttu saa kauppiaat vapisemaan banaanihyllyjen takana kun banaaninkiilto silmissään riekkuvat ihmisorangit laittavat paikat mataliksi ja kaikki vastaantulevat tynnyrit ja purnukat säpäleiksi. Torikauppiaat itkevät vuolaita kyyneliä kun lapset varastelevat heiltä ilmapalloja saadakseen uuden mahdollisuuden.  Ja kaikki tämä videopelin tähden? Yritä siinä lapsille selittää nykymaailmassa että muistattehan, nämä ovat vain pelejä, ei ollenkaan totta. Lupaathan Taneli ettei sinusta tule sitten teininä tuommoista sekopäistä pastaa purevaa, sieniaddiktia putkimiestä? Niitä ei kuulemma katsota hyvällä.

Voi Kreikan drakma, sanoi pennitön pullonpyörittäjä kuullessaan uutisen uudesta veronkeruumenetelmästä. Vuosikaudet hän on kierrellyt festivaaleilla ja kaupungilla keräämässä jouten olevia pulloja. Pelastanut usean koiraparan tassut haavautumasta särkyneen pullon sirpaleista. Lapset ovat tienanneet hyvät jäätelörahat pulloja kauppaan kantamalla ja kierrätys on saatu opetettua mukavalla ja hyödyllisellä tavalla jälkipolville. Ja itse asiassa tämä yhtälöhän on toiminut. Mutta sitten tuli Kreikka kriiseineen ( anteeksi fetan luvattu maa ) Ja miksi sitten yhdistän nyt Kreikan tähän. Miettikää sitä illalla kun pohditte päivän juttuja. No, sanonpahan nyt kuitenkin. Jostain nekin kadonneet miljardit pitää tienata takaisin. Verottelu on oiva tapa saada rahoja kasaan. Ja näin voidaan mukavasti rokottaa lapseltakin. Kyllä niidenkin on opittava tuloistaan veroja maksamaan! Sata pulloakin tulee olemaan pitkä penni jos ruvettaisiin laskemaan. Pikaisen laskutoimituksen tehtyäni ja kuviteltuani jokaisesta ansaitsemasta pullosta laitettavan verokassaan 2% veroa. Sehän tarkoittaa pienestä pullosta ( pantin arvo 0.20snt )  maksettavan veroa 0,0004snt. On äkkiä lainatut miljardit kasassa.

Katsotaanpa syksyä. Ei tullut miljardeja ei! Lapset ja köyhät päättivät mennä uuden verouudistuksen myötä lakkoon. Kaupungit ja festivaalialueet suorastaan tulvii pulloja. Vanhat ihmiset kemputtavat keppeineen ja pujottelevat rullatuoleineen pullojen keskellä, kriminaalit tallovat ja liffaavat eteensä tulevat muovipullot, polkupyörien kumit paukkuvat särkyneiden lasipullojen palasista. Rapsahtelun ja riksahtelun äänet täyttävät tienoon, kun tuhannet pullot menevät lyttyyn ja palasiksi. Ennen niin mukavasti sujunut pullojenkeruutalkooväki on kadonnut katukuvasta. Kannattiko ahnehtia verottaen pienen väen pienistä iloista? Ja joillekin se on elinehto ja mielissäänkin toiset ovat kun näkevät työnsä tuloksen ja siitä muutaman markkasen vielä palkkioksikin saavat. Nyt ei muuta kun jännittämään pulloveromätkyjä.

Vuosikaudet tilanteita ja keskusteluja läpikäyneenä ja elämää kolunneena en ole ikinä törmännyt sanaan täpärä. Ymmärrän kyllä että mitä tarkoittaa täpärä mutta että täpärä! Mitä varten pitää olla täpärä? Eikö vaan voisi olla ilman että olisi yhtään täpärää? Koitapa lukea monta kertaa ääneen sanaa täpärä. Alkaa oksettaa aika äkkiä. Kuitenkin nyt pakkomielle valtasi mieleni ja sisin alkoi tulvimaan lauseita missä tuota hämärää sanaa voisi käyttää..

Olipa täpärällä etten kaadunnut vallan ja loukannut itseäni.
Täpärän tilanteen tullessa, limpsauta luukku auki ja pakene lähimpään metsään.
Juuri purkaamani laitteen takaisin kasaaminen oli yllättävän täpärää ja täpäryyttä lisäsi tieto siitä että osia oli aivan liikaa.
Täpärä ilme vahvistaa vakavuuden tuntua ja uskottavuutta.
Olipa sedällä täpärä ilme yrittäessään kiivetä katukivetykselle.
Ole aina täpäränä kun alat selostaa.
Niele ruokaa syödessä joka suullinen vaikka kastike olisi kuinka täpärää tahansa.
Täpärät määrät oli lunta eräänä talvena.
Aurinko lämmitti täpärästi ilmaa ja sai aikaan täpärän palovamman.

Sanaa täpärähän voisi käyttää ties vaikka missä. Mutta älkää hyvät ihmiset käyttäkö sitä, itseänikin jo hävettää että edes kirjoitin moisesta aiheesta. Täpärä!

Viime yönäkin oli taas nihkeän tarrautuva ruumis. Erinäiset nukkumaesineet ja tarpeet kuten lakana, tyyny ja peitoksi kutsuttava rätti ( oik.nimeltään pussilakana ) litskaantuivat kiinni selkänahkoihin ja aiheuttivat herätessä ja nukkuma-alustalta noustessa tunteen että jotain ylimäärästä tässä nyt on kyllä. Lakanat ja muut vermeet tuppaavat usein lähtemään sängystä mukaan aamuaskareisiin tällaisilla ukonilman houkutteluilmoilla. Mutta minäpä keksin siihen oivan ratkaisun. Niin oivan että on ihan aivo turvonnut. Huonekaluliikkeetkin innostuvat varmasti! Kaikillahan ei kumminkaan ole näitä viileään nukkumiseen tarvittavia välineitä, joten mars sellaisia ostamaan.

Eli menemme ostamaan paikallisesta narkolepsiaa edistävästä myymälästä sängyn josta kuuluu nitinän tilalla lits läts-ääniä koska siellä on vettä sisällä. Pyydetään kilttejä kotiintuojia tuomaan ostos kotiin ja sitten ruvetaan puuhiin. Viileät unet odottavat nukkujaansa jo kammarin nurkassa kun ylpeä vesisängyn ostaja rupeaa jäätävässä mielentilassa änkemään ja tunkemaan vesipatjaa pakastimeen ( tässä tapauksessa arkkupakastin ) Kirosanat kaikuvat asunnosta ja ulkosalla visertävät vesilinnut joutuvat väistelemään erinäisiä esineitä ettei vaan kolahda. Viimein hiestä ja verestä ja kyynelistä märkä ihmisraunio saa vesipatjan ehjänä pakastimeen ja eikun odottelemaan. Ilta viimein koittaa ja väsynyt setä tai täti menee pakastimelle ja kaivaa vastajäädytetyn nukkuma-alustan ja asentaa sen paikalleen. Siihen loppuu hikoilu ajattelee hän ja käy köllimään ja unta odottelemaan. Luulisi moisen idean kaikkien mieliä ja unia viilentävän. Loppui tuvasta mokomat hien katkuiset nukkumiset välleen.

Mutta, sitten koitti aamu. Ja hypotermia. Nolo loppu sikäli hienolle idealle. Tuhannet ihmiset kaivavat täristen aamuhämärissä villaisia kellareistaan ja sekavoituneissa mielentiloissaan hortoilevat kaduilla. Terveyskeskuksissa koittaa sesonkiaika ja tulostimet puskevat musteet kiehuen sairasloma-todistuksia liukuhihnalle. Pian kaikki palautuu ennalleen ja jäätyneet vesipatjat ovat muisto vain. Kukaan ei enää jaksa valittaa kuumuudesta ja hikoilusta. Auringon porottama makuuhuoneistokin tuntuu jotenkin mukavan lämpöiseltä ja jänskältä kun oikeen käy aattelemaan.  Kyllä tämä tästä vielä viilenee kunhan jaksaa hikoilla!

Joskus ihmispoloinen pysähtyy tylsyyspäissään kuluttamaan aikaa ihan ajankuluttamistarkoituksessa. Ihmiset kellä ei ole vaikka elämää ollenkaan. Olkoon se tässä tapauksessa oiva esimerkki. Mitä lienee tuokin sanonta sitten tarkoittaa, mutta sitä kovin monet nykypäivänä käyttää. Nyt ei kuitenkaan lähdetä sitä dilemmaa purkamaan vaan ajatellaan ajankulutusta. Heräät aamulla, käyt pissalla ja keittelet kahvit ja polttelet tupakoita. Sikäli jos olet moiset paheet opetellut puberteetti-ikäisenä, niin pakkohan ne on heti kärkeen hoitaa ettei ala kiristämään. Aamutoimet suoritettuasi alat pohtia päivän ohjelmaa. Kas ja kumma, sisäinen almanakkasi näyttää että ei ohjelmaa, taaskaan. Meneekö tämäkin päivä peukaloiden pyörittämisessä vainen. Voi harmi.

No, mutta nokkela immeinen keksii vaikka mitä kivaa puuhaa. Eräs erittäin mielenkiintoinen tehtävä on maalinkuivumisen katsonta. Se on pojat jännää. Välillä voit vaikka ihan koittaa etusormella onko maali jo kuivunut. Jos ei ole, niin siihen jää kiva kuvio. Välillä voit vaihtaa asentoa ja katsella vaikka kyljeltään. Näin saat aivan uuden perspektiivin ja näkymän. Voit siirtyä kauemmas ja katsoa maalinkuivunnan horisonttia niin että ihan kyynel tulee, kun näkee tekeleensä. Tai voit olla onnellinen toisen puolesta kun toinen on vastamaalannut. Voit mennä taputtamaan olalle liikuttuneena että hoi kuoma, kylläpä nätin värin maalasit tuohon kiikkutuoliin, kyllä kelpaa Hermannin istua ja kiikkua, kunhan tuo maali tuosta kuivuu. Menenkin tästä katsomaan ja vahtimaan että miten se kuivuu ja ettei kukaan vaan mene istumaan siihen ennenaikoja. Muutenhan raasu vielä likaisi vaatteensa ja menisi pyhäpuku aivan pilalle. Pahimmassa tapauksessa Hermanni menee itse kiikuttelemaan ja housun persie jää ikuisiksi ajoiksi kiinni istumalaudalle. Hermanni repii itseä irti kiukuspäissään kiikkutuolista ja housu repeää. Kangasläntti jää edelleen jumiin ja Hermannin teletappiboxerit loistavat aukon mentävän reiän verran koko autuaan tietämättömälle kansalle. Ei Hermanni oikeesti ole itseä vilauttava henkilö vaan Hermannille kävi pikku vahinko. Annettakoon tällä kertaa anteeksi tämä. Jookosta?

Vanha kansa aikoinaan opetti jälkipolville että kädenpuristelu on hyvästä. Se antaa ryhdikkään ensivaikultelman likistelijästä, kuka murskaa kanssa kättelijän kirjoituselimen tuhansiksi murusiksi yhdessä sekunnissa. Olen monesti törmännyt likistelijöihin. Ihan murskaksi asti en ole antanut käden mennä vaan olen ollut ennalta-arvaava. Tiedän missä kohtaa on oivaa hypätä ja kiskoutua irti kättelytilanteesta. Ihmisestä voi jopa nähdä etukäteen millainen kättelijä on. Osaa vähän varautua että kohta voima jyllää. Likistelijän ilme on pirullinen, se on odottaa jännittyneenä koska seuraava uhri uhrautuu käteltäväksi. Ensin esiteltävä katsoo kauempaa, astuu muutaman askeleen lähemmäs, likistelijä kihisee innosta ja tärisee malttamattomana päästä esittelemään itsen. Hirmu monet pelkäävät kättelyä, heille on jäänyt mielikuvia lapsuudesta kuinka käsiluu menee palasiksi, muistoja ensimmäisestä työhaastattelusta jolloin kädet hiestä likomärkinä odotteli ensivaikutelman luomishetkeä mahdolliselle tulevalle esimiehelle tai esinaiselle tai vaikkapa se onnellinen tunne kun on saanut jotain uutta veikeää ja lopuksi kätellen kiittelee. Taas oli  kohteliaan ja viattoman ihmispolon nivelet säpäleinä, kun likistelijän käsimurskaamoon tietämättään joutui hän.

Lokkien ilmeitä on hirmu jännä katsella. Etenkin niiden keillä on toisilleen kovasti asiaa. Ties mitä kaikkea viisasta nekin juttelevat lentäessään keskenään. Kertovat vitsejä, puhuvat politiikasta, säästä ja vaikka mistä. Nokka käy kuin vanhan ajan viritetty kirjoituskone ja juttua tulee. Toisin on erään oudon lokin tilanne täällä meidän paikkakunnalla. Päivästä toiseen se istua jäkittää sillan kaiteella ja irvistelee ohikulkijoille. Välillä syleskelee kalan perkeitä huulen pielistä pitkin teitä. Toisaalta se lokki on reppana, toisaalta se on pelottava kun se vihaisena siinä mullistelee ja pitää ihmisparkoja pilkkanaan. Kostaa kaikkien muiden lokkien puolesta kurjia kohtaloitaan olla aina niitä keistä mainitaan jokaisessa lauseessa sanalla paska, sonta, uloste jne. Nokkavia eläimiä ovat lokit. Toisaalta lokeille pitäisi olla hieman kade ja kunnioittaa niitä. Ne ovat nimittäin näppäriä kalastajia. Lentävät veden yllä ja tiirailevat veden sisään ja klops, pian on kalanvartalo suussa. Ei kukaan tavan tallaaja tuolla tavalla vedestä kaloja napsi. Mutta tämä, tämä lokki on jäätävä. Onkohan se liimattu siihen sillan kaiteeseen kiinni? Joku on käynyt yön pimeinä tunteina päällystämässä purukumilla kaiteen. Hävytöntä moinen ilkivalta.